lisättiin ostoskoriisi
  • tuotetta
  • Yhteensä
Mene kassalle

Oikea käsi (PDF-julkaisu)

Valtiojohdon neuvonantajat eilen ja tänään

Tiihonen Seppo

Tämä tuote on PDF-julkaisu. Saat tiedoston latauslinkin maksettuasi julkaisun verkkopankissa.

Valtion johdon neuvonantajina on kautta aikain toiminut kaksi ryhmää, virkamiehet ja luotetut ystävät. Oikea käsi pureutuu vallan ytimeen ja nostaa valokeilaan kulissien takaisen kilpailun vaikutusvallasta.

Hallitsijat ovat kautta aikojen pyytäneet neuvoja virkamiehiltä, ministereiltä ja luotetuilta ystäviltään. Vallan käytävillä on aina juoniteltu ja taisteltu asemista. Virkamiehet, ministerit ja hallitsijan luotetut avustajat ovat käyneet kovaa kilpailua vaikutusvallasta ja siitä, kuka pääsee kuiskaamaan viimeisimmät ohjeet hallitsijan korvaan. Vallan kamareissa ja käytävillä on käynnistetty sotia, valloitettu naapurimaita, laadittu puolustussuunnitelmia, jaettu omaisuuksia ja päätetty veroista.

Vanhimmat kirjat neuvonantajista ovat Kiinasta 2500 vuoden takaa. Kiinan keisareita varoitettiin juonittelijoista. 1500-luvulla Firenzen ruhtinaita neuvonut Niccolò Machiavelli on historian tunnetuin neuvonantaja. Muita kirjan kuvaamia tunnettuja oikeita käsiä ovat muun muassa Richelieu, Axel Oxenstierna, Henry Kissinger ja Karl Rove. Nykyisin ajatushautomot ja konsultit pyrkivät pääsemään hallituksen konehuoneeseen.

Oikea käsi on kiehtova katsaus valtiollisten johtajien omien suosikkien ja mahtavien takapirujen historiaan ja nykypäivään. Kirja pureutuu vallan ytimeen ja nostaa valokeilaan hallituksen konehuoneen politiikan sekä kulissien takaisen valtapelin ja kuiskuttelun.

Kirjan kirjoittaja Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti Seppo Tiihonen on kirjoittanut useita kirjoja hallinnosta, vallasta ja historiasta. Tiihosella on neljänkymmenen vuoden kokemus valtioneuvostosta virkamiehenä.

Teoksen voi ostaa myös painettuna kirjana: Oikea käsi

SaatavuuseBook
KustantajaTiihonen Seppo
KieliSuomi
Julkaisuvuosi2014
Sivumäärä270
UlkoasuPdf
ISBN978-952-93-5079-7
Avainsanat; , , .